Kiireen keskellä

Heipsunkeipsun ihmiskunta. Kun on kaikista asioista niitä tärkeimpiä tehtävänä, kuten esimerkiksi viimesimpiin kokeisiin peruskoulussa lukemista, niin tämä neito alkaa kirjottamaan runoja... huoh. No luovuus tulee sillon, kun se tulee, ja sillon on pakko toimia!

Aattelin tänne blogiin jotain rustata, niin tässä ois mun muutama runonen c:

        Kello on pysähtynyt 
                                       aamu kuuteen

Poltan viimeisen savukkeen tupakka-askistani,

joka ei ole minun.

Katselen kylmää maisemaa sarveiskalvojeni lävitse.

Kahvi on mustaa,

niin kuin aina.

En muista paljoa viimeyöstä. Muistan vain itkeneeni,

                             itkeneeni vieraan miehen sylissä.

         Ja ajatukseni ovat silti muualla.

  En ajattele sitä, mitä olen ajattelemassa.

     Tai sitä

            mitä minun pitäisi ajatella.

Tuuli puhaltaa sisälleni. Minulla on kylmä,

               vaikka kevät on tulossa.

Isken aurinkolasit päähän.

Olen käyttänyt niitä pakkomielteisesti viimeisten kuukausien ajan,

                  sillä

silmäni ovat peili sisimpääni.

                          En tahdo.

En tahdo tartuttavani tuskaani enää muihin.

Astun ulos ovesta henkeä pidätellen.

                  Sitten hengitän

                                             syvään,

                                      hengitän toistekin,

niin että saan olemattomat ajatukseni kerättyä  taas kokoon.

               Mietin vain,

                    miksi olen tässä.

                           Taas on yksi päivä lisää kestettävänä.

 Keskittymishäriö


Valo paistoi lasiesi lävitse kirkkaana,

siihen yhtyi hieman violettia hiustesi värin vuoksi.
Kasvosi piirteet hohkasivat himmeää valoa.      

                              Otsasi oli kuulas, kaunis ja kuuliainen. Sitä sinäkin olet.

                                                                                                                  Olit.

          Tulet aina olemaan minulle.

                          Rajasi piirtyvät valoa vasten.
Valkoiset hohkaavat rajat.
             Omaat huulet, 
omaat silmät, kirkkaat silmät,

                          ja siinä pitkät kaartuvat ripset,
                niin tummat.

         Omaat nenänkaaren, korvat ja leuan.

               Rajasi piirtyvät valoa vasten.

   Hymysi synnyttää kauniin kuopan poskijuovaasi. Valo tuo sen hyvin esille.

                                    Sinä ja valo olette yhtä,

                          sinä olet valoa.                                           

                                         Elämän valoa.

Toivottavasti nämä saa teissä erilaisia ajatuksia heräämään ja niitä ois ihan kiva kuullakkin. Uskon että tää blogger raiskaa mun hienon sommittelun noille sanoille, mutta sille ei voi mitään. Ehkä se sisältö on tärkein?

Hyvät illanjatkot täältä sängynpohjalta. Seuraavaks vuorossa englannin suullisiin kokeisii harjottelua ._.